torstai 13. syyskuuta 2012

Kolmannen kirjallisuusillan kuvia

 Jyrki Kiiskinen lukee Onnenpyörä-runoteosta.

 Jari Järvelä lukee Parempi maailma -romaania.

 Heli Slunga lukee runoa Orjan kirjasta.

 Ilpo Koskela esittelee sarjakuviaan.

 Tuomo Heikkinen kyselee kysymyksiä.

Oulun ylioppilasteatterin näyttelijät esittävät Anja Lampelan Pyry-romaania lukuteatterina.

maanantai 3. syyskuuta 2012

Jari Järvelä saapuu viimeiseen kirjallisuusiltaan

Kirjailija Jari Järvelä on myös mukana syksyn viimeisessä kirjallisuusillassa Jyrki Kiiskisen, Heli Slungan ja Ilpo Koskelan kanssa.

Jari Järvelä on syntynyt Helsingissä 1966. Hän on kirjoittanut romaaneja, novellikokoelmia, esseitä, kuunnelmia ja näytelmiä. Hän asuu Kotkassa.  

Järvelän Romeo ja Julia on Pohjoismaiden kirjallisuuspalkintoehdokkuuden lisäksi ollut sekä Finlandia- että Runeberg-palkintoehdokkaana ilmestyessään 2007. Järvelä on aikaisemmin palkittu esikoisteoksestaan Bambi ja muita novelleja sekä Kalevi Jäntin palkinnolla romaanistaan Veden paino. Lentäjän poika valittiin Finlandia-palkintoehdokkaaksi 1999 ja Suomen historian 1900-luvun alkuvuosikymmeniä hahmottavan romaanitrilogian päätösosa Kansallismaisema Runeberg-ehdokkaaksi 2006.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Toisen kirjallisuusillan kuvia

Alkujuonto.

 Pertti Jarla.

Keskustelua.

Lukuteatteria.

Keskellä kirjailija Erkki Tuormaa sekä läänintaiteilijat Tuomo Heikkinen ja Jouni Rissanen. Reunoilla Oulun ylioppilasteatterin näyttelijät.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

torstai 7. kesäkuuta 2012

Kirjallisuusillat jatkuvat Vanhalla Paloasemalla

Vanhalla Paloasemalla (Kauppurienkatu 24 A, Oulu) järjestetään alkusyksystä viimevuotiseen tapaan kolme kirjallisuuden läänintaiteilija Tuomo Heikkisen vetämää kirjallisuusiltaa.

Ensimmäisessä tilaisuudessa tiistaina 14.8. keskustelevat kirjallisuudesta ja elämästä yleensäkin kirjailijat Mikko Rimminen, Hanna Hauru sekä Jukka Tervo. Illan päätteeksi Oulun Ylioppilasteatteri esittää lukuteatteria Pauliina Vanhatalon Korvaamaton-romaanista (Tammi, 2012). Esityksen ohjaa näyttämötaiteen läänintaiteilija Jouni Rissanen

Tiistaina 28.8. keskustelemassa ovat sarjakuvataiteilija Pertti Jarla sekä kirjailijat Jarno Mällinen ja Heikki Hallanoro. Lukuteatterikirjana on Erkki Tuormaan Suojelija-romaani (Kustannus-Mäkelä, 2011).

Keskiviikkona 12.9. keskustelemaan saapuvat kirjailija Jyrki Kiiskinen, runoilija Heli Slunga sekä sarjakuvataiteilija Ilpo Koskela. Lukuteatterikirjana on Anja Lampelan Pyry-romaani (Myllylahti, 2011).

Kaikki tilaisuudet alkavat klo 18 ja niihin on vapaa pääsy.